Category: Musiikki

Suositut bändit ovat muutakin kuin musiikkia

Hyviä biisejä, karismaattisia esiintyjiä, loistavia muusikoita, hyvä manageri ja vannoutuneita faneja, muun muassa näitä ainesosia tarvitaan menestyksekkään bändin luomiseksi. Musiikki ja konsertit saattavat olla se syy, minkä takia bändi alun perin perustettiin, mutta kun suosiota tulee, monipuolistuvat myös ne tavat, joilla bändi tavoittaa yleisönsä.

gitarr men

Elokuvat ja tv-ohjelmat

Musiikki on erinomainen aihe elokuvissa ja tv:ssä ja hyvien biisien ympärille voi punoa monenlaisia juonenkulkuja. Myös artistin usein rankka elämä on hyvä aihe elokuvalle. Johnny Cash oli kantrimusiikkitähti, jonka maailmanlaajuisen suosion takasi muun muassa yli 90 miljoonaa myytyä albumia. Cash taisteli koko ikänsä alkoholi- ja huumeaddiktion kanssa ja kertoi tästä monissa kappaleissaan. Walk the Line-elokuva kertoo Cashin tarinan lapsuudesta kuuluisuuteen.

The Doors-elokuva kertoo samannimisen bändin tarinan keskittyen yhtyeen johtohahmoon, Jim Morrisoniin. Elokuva alkaa bändin perustamisesta Morrisonin opiskellessa elokuvaa UCLA-yliopistossa, Kaliforniassa ja vie katsojan Pariisiin, jossa Morrison kohtasi liian aikaisen loppunsa 27-vuotiaana.

Suomessakin näytettävä Jools Holland Show on kuuluisa erinomaisista artisteistaan, jotka tulevat esiintymään ohjelmaan. Tässä tv-showssa on nähty niin Metallica, Coldplay ja Paul McCartney kuin Eartha Kitt ja Grace Joneskin.

Bändien innoittamat pelit

Jos on oikein kuuluisa, voi päätyä myös pelin aiheeksi. Pelistudio NetEntiltä löytyy videokolikkopeleissään Rock-trilogia, jonka kolme slottia ovat innoittaneet kolme legendaarista bändiä ja muusikkoa. Nämä pelit on luotu yhdessä bändin jäsenten, heidän perheensä edustajien ja heidän levy-yhtiönsä kanssa.

Rock-trilogiasta löytyvät Jimi Hendrix, Guns n’ Roses sekä Motörhead ja niissä pyöritetään kiekkoja kunkin bändin musiikin tahtiin.

Bändien innoittamat lelut

Kaikenlainen franchise-materiaali tuo lisätuloja bändille ja iloa faneille. Hupparit, t-paidat, vyöt ja huivit ovat monen bändin tuotevalikoimissa, mutta entäpä bändin innoittamat lelut? Haluaa itselleen sitten Amy Winehouse, Ozzy Osbourne tai Beatles-nuken, ei ole ongelmaa.

Joidenkin bändien kohdalla sen sijaan on innostuttu hieman laajempaan valikoimaan.Jos sattuu olemaan esimerkiksi Kissin fani, voi itselleen hankkia Kiss aiheisen sateenvarjon, keksipurnukan, taskumatin, rekisterikilven kehyksen tai vaikkapa lounasboksin.

Hard Rock ja Kasino

Mitä yhteistä on hard rockilla ja kasinoilla? Jos rakastat hard rock musiikkia, ja humallut kasinoiden salaperäisestä tunnelmasta, niin tiedät sen. Molemmat saavat sinut kananlihalle ja adrenaliinin virtaamaan suonissa. Jos haaveilet kasinoillasta, rock musiikista, luksusluokan hotellihuoneesta ja valtavan kokoisesta uima-altaasta, niin sinun kannattaa matkustaa Hard Rock Kasinolle. Hard Rock Kasinoja löytyy ympäri Yhdysvaltoja ja muualtakin maailmasta, mutta ehkä kuuluisin näistä kaikista on Hard Rock Hotelli ja Kasino Las Vegasissa. Hard Rock Kasinolla voit löytää itsesi voittamassa kasinon jättipotin, rock konsertista eturivin paikoilta, tai chillailemassa uima-altaalla jonkun julkkiksen kanssa. Kaikki on mahdollista Hard Rock Kasinolla!

Hard Rock Kasinoilla voit pelata blackjackia, baccaratia ja pokeria. Blackjack on maailman suosituin kasinopöytäpeli, baccarat todellinen klassikko ja James Bondinkin suosikki, pokeri muuten vaan tuttu peli. Ennen matkaa hard rock kasinolle, kannattaa kuitenkin käydä tutustumassa kyseisiin peleihin netin kautta jos mielii pelipöytiin. Kasinoilla käy myös monia julkisuuden henkilöitä kokeilemassa onneaan. Ajan saa kyllä kulumaan muutenkin kuin pelaamalla kasinoilla, esimerkiksi livenä rockia kuunnellen, tai uima-altaalla drinkkejä nautiskellen.

Hard Rock Kasino Las Vegas

Hard Rock Hotelli & Kasino Las Vegasissa, on valtavan kokoinen luksusluokan bileparatiisi. Hotellialueelta löytyy legendaarinen rock klubi, jossa ovat käyneet soittamassa muun muassa Queen, Guns N`Roses, David Bowie sekä Oasis. Alueelta löytyy myös julkkisten suosima yökerho, jossa huomion keskipisteenä kimaltelee valtava kristallinen kattokruunu. Kattokruunussa on yli 20 000 kristallia, kukin valaistu säädettävällä värillisellä led-valolla. Ulkona hotellialueella, on kuuluisa Tahiti-tyylinen uima-allasalue, jossa järjestetään viikoittain supersuosittuja allasbileitä. Kyseiset pirskeet ovat julkkisten suuressa suosiossa, muun muassa Paris Hilton, Akon, ja Sugar Ray nähdään usein näissä bileissä.

Kasinoalue on 2,800 neliömetrin kokoinen, ja se sisältää pöytäpelit kuten blackjackin, ruletin ja pokerin. Lisäksi kolikkopeleille on oma huoneensa. Kasinorakennuksesta löytyy myös valtavia kokoustiloja, useita ravintoloita, putiikkeja, salonkeja ja kylpylöitä. Kasinolla tuttu näky on ollut muun muassa näyttelijä Ben Affleck. Näyttelijällä onkin nykyisin porttikielto kasinolle, sillä hänen väitetään laskevan blackjackissä kortteja. Affleck voitti huhun mukaan miljoona dollaria kahdella kasinoreissullaan. Myös George Clooney, Matt Damon ja Paris Hilton pelaavat mielellään pokeria Las Vegasin Hard Rock Kasinolla. Jos siis haluat päästä osalliseksi näistä bileistä, niin kannattaa jo alkaa varailemaan lippuja osoitteessa hardrockhotel.com. Paikkoja on rajoitetusti ja nopeat syövät hitaat.

Kuinka eri musiikkityylit vaikuttavat meihin?

Eri musiikkityylit vaikuttavat ihmisiin eri tavoin. Esimerkiksi klassisen musiikin on sanottu parantavan keskittymistä ja rap-musiikin luovuutta. Nopeatempoinen musiikki tekee kuuntelijastaan nopeamman liikkeissään, minkä vuoksi nopeatempoisen musiikin, etenkin popin kuuntelu on hyvää treenimusiikkia. Nopeatempoinen musiikki on monesti yhdistetty myös nopeampaan aivojen reaktioaikaan, mikä tarkoittaa, että nopeatempoisen musiikin kuuntelun jälkeen aivojen reaktioaika on nopeampi ja henkilö on niin sanotusti “terävä kuin partaveitsi”.

Gimme some of that dopamine

Kaiken tämän lisäksi on melko itsestään selvää, että oman lempimusiikin kuuntelu tekee kuuntelijastaan iloisemman, mutta kyseinen väite on myös tieteellisesti tutkittu. McGill-yliopistossa tehty tutkimus todistaa, että oman lempimusiikin kuuntelu parantaa henkilön aistikokemuksia mielihyvähormoni dopamiinin vapautumisen takia.

Dopamiinin vapautuminen elimistöön parantaa esimerkiksi ruoan makua; ei siis ole ihmekään, miksi ravintolat soittavat tietynlaista musiikkia ravintoloissaan. Toivottavasti ravintoloissa soitettava musiikki on kuitenkin mahdollisimman monen mielimusiikkia, koska jos ei, dopamiinia ei vapaudu elimistöön, eikä ruoka siis maistu yhtään sen paremmalta kuin ennenkään. On jännittävää, kuinka niinkin arkinen asia kuin musiikki voi aiheuttaa edellä mainitun kaltaisia fysiologisia reaktioita!

Paremmiksi koululaisiksi ja työntekijöiksi

Tieteellisesti on todistettu, että musiikkia harrastavien lasten ja heidän hyvien kouluarvosanojensa välillä on yhteys, kertoo Times-lehti. Ilmeisesti musiikkia harrastavan lapsen aivot kehittyvät kuulemaan ja prosessoimaan eri ääniä, kehittäen näin heidän neurofysiologisen erottamisen taitoa, mikä voi puolestaan auttaa lukemisessa. Valitettavasti pelkkä musiikin kuuntelu ei kehitä tätä taitoa, vaan musiikin soittamista täytyy harjoittaa.

Musiikilla ja musiikkityyleillä on siis monenlaisia vaikutuksia meihin jokaiseen. Kaiken yllämainitun lisäksi musiikki tekee meistä parempia työntekijöitä! Kuorolaulu teki sairaalan työntekijöistä terveempiä ja iloisempia, Nord-Trøndelag Health Trustin tutkimus selvitti. Jokaisen työnantajan kannattaa pitää tämä mielessä, ja laittaa työntekijänsä kuorolaulua harrastamaan; kaikki voittavat!

Isot musiikkikonsertit

Isoissa ja hienosti järjestetyissä konserteissa käyminen on varmasti monen mieleen. Vaikka pienet keikat ovat intiimejä ja esiintyjään saa erilaisen kontaktin kuin isoilla stadionkeikoilla, ei mikään vedä vertoja jättimäisessä musiikkikonsertissa kirkumiselle ja ihmisten sydäntälämmittävälle yhteishengelle. Cheekin stadionkeikalla oli varmasti sellainen tunnelma, ettei edes Katy Perryn tämän keväisellä konsertilla sitä päihitetä.

Saapas nähdä, minkälaisen vastaanoton One Direction saa tänä kesänä. Poikabändi esiintyy kolmesti Helsingin Olympiastadionilla kesäkuussa. Yleisesti ottaen heidän vastaanottoonsa kuuluu paljon huutoa ja kiljuntaa sekä nuoria tyttöjä, joten Suomikaan ei varmasti tässä asiassa ole poikkeus.

Flow’ssa hemmotellaan aisteja

Festivaaleilla vierailee useita suuria nimiä kesäisin. Tämäkään vuosi ei varmasti tuota pettymystä kellekään. Flow-festivaalin tarjontaan kuuluvat muun muassa Manna, Major Lazer, Roisin Murphy, Belle and Sebastian, Years and Years, Seinabo Sey, Tove Lo, Alt-J, ja Florence + The Machine. Näitä isoja konsertteja ei todellakaan kannata jättää välistä! Flow-festivaali pidetään elokuussa Helsingissä.

Festivaalikonserttien lisäksi Nightwish, Sonata Arctica, ja Children of Bodom tekevät yhteiskonsertin Tampereella heinäkuussa, joka on varmasti yksi suurimmista tapahtumista Suomessa tänä kesänä. Mikäli edellä mainittujen yhtyeiden musiikki miellyttää korvaa, kannattaa suunnata siis Tampereelle.

Eri tyyliset musiikit miellyttävät eri ihmisiä, mutta melkeinpä jokaiselle löytyy jotakin mieleistä tämän kesän konserttitarjonnasta. Voit lukea lisää, kuinka eri musiikkityylit vaikuttavat ihmisiin artikkelistamme Miten eri musiikkityylit vaikuttavat meihin.

Musiikkipelit

Pelikonsolien, kuten PlayStation, Xbox ja Wii, kehittyminen 2000-luvun alussa mahdollisti aivan uudenlaisten pelien syntymisen. Näillä laitteilla oli pelaamisen lisäksi mahdollista katsoa elokuvia ja olla yhteydessä Internetiin, ja liiketunnistinteknologia laajensi käyttötapoja. Erilaiset musiikkipelit levisivät nopeasti maailmanlaajuiseen suosioon.

Sinustako laulajatähti?

1031798-man-playing-guitar-based-video-gameYksi kiistatta tunnetuimpia musiikkipelejä on SingStar, joka lanseerattiin vuonna 2004. Jokaisesta voi tulla stara omassa olohuoneessaan, ja kaveriporukat voivat kilpailla leikkimielisesti keskenään siitä, kuka on seurueen paras laulaja. Pelin mukana tulevat mikrofonit, ja ohjelma näyttää kappaleen sanat sekä melodian kulun näytöllä, ja samalla kaikki voivat seurata kuinka hyvin laulaja suoriutuu tehtävästään. Mukavaa on myös mahdollisuus säätää arvostelun vaikeustasoa. Musiikkia peliin ostetaan levyjen muodossa, jotka sisältävät kappaleita teemoittain: on mahdollista valita hittikokoelma, Suomalaisia suosikkeja, eri genrejä tai vaikkapa pelkästään ABBA:n musiikkia sisältävä setti.

Muusikoiden makuun

Guitar Hero -pelissä sen sijaan soitetaan kitaraa muistuttavalla peliohjaimella rock-kappaleiden mukana. Guitar Herosta tulikin valtavan suosittu ja se on yksi maailman eniten myydyistä pelisarjoista. Kitaran kaulassa on viisi näppäintä sekä pitkien sävelten vinguttamiseen tarkoitettu vibrakampi, jonka avulla voi eläytyä kitarasankarin rooliin. Pelistä on olemassa monia versioita ja laaja valikoima musiikkia alkaen rockin klassikoista aina Aerosmithin ja Metallican kaltaisten legendojen teemapeleihin.

Musiikkiteema löytyy suoraan selaimestakin

Voit pelata hauskoja musiikkipelejä myös netissä, esimerkiksi täysillä rokkaavaa Kiss-videoslottipeliä. KISS Shout It Out Loud on kunnianosoitus amerikkalaiselle yhtyeelle, joka on myynyt maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa albumia. Pelaajaa viihdyttävät pelin taustalla soivat bändin hitit sekä videomateriaali heidän keikoiltaan. Jos saat pelatessa useamman samanlaisen symbolin, saat jopa 8 – 20 ilmaista lisäkierrosta, joiden avulla voitot voivat kertyä mukavan kokoisiksi. Voit käydä kokeilemassa peliä suoraan nettiselaimessasi täällä.

Rokkareiden suosikki

Ensimmäinen Rock Band julkaistiin vuonna 2007. Konsepti on melko samanlainen kuin Guitar Herossa, mutta tässä pelissä ajatuksena on muodostaa kokonainen bändi, josta löytyy sekä kitaristi, basisti, rumpali että laulaja. Pelaajat seuraavat ruudulla kulkevia graafisia ohjeita, ja soittavat tai laulavat niiden mukaan. Rock Bandia voi pelata joko yhtyeenä tai sooloversiona, ja sitä kehuttiinkin yhdeksi parhaimmista juhlapeleistä.

Musiikkipelien uusi tuleminen

Modernin ajan viihdetarjonta poikkeaa radikaalisti vertailussa viime vuosikymmenen tapoihin. Viikonlopun riehat alkavat poikkeuksetta nykyään kotoa yhdessä vieraiden seurassa, joiden kanssa suunnataan yhdessä illan yöhön. Ennen illanistujaisissa pelattiin lautapelejä, rupateltiin ja kuunneltiin musiikkia niin, että naapurit tulivat kuuroiksi tai vähintäänkin punaisiksi. Nämä samat elementit ovat yhä olemassa, mutta niin sanotusti päivitetyssä muodossa. Valmistaudu musiikkipelien uuteen comebackiin!

Mikä ihmeen musiikkipeli? Kyseessä ei ole Trivial Pursuitin musiikkiaiheiset kysymykset tai epävireiset karaoke-levyt, vaan konkreettisesti musiikkiaiheiset videopelit. Sony PlayStation ja Xbox ovat ottaneet inspiraatiota 90-luvun Nintendon Duck Hunt -pelistä, jossa peliohjaimena toimii jokin muu laite kuin se tavanomainen käsiohjain.

Guitar Hero avasi polun musiikkipelien maailmaan

Guitar Hero toikin markkinoille pelin, jossa sekoittuvat hauskanpito, musikaalinen lahjakkuus, rytmitaju, keskittymiskyky sekä sinnikkyys. Pelin ohjaimena toimii elektroninen kitara, jossa on viisi näppäintä skeban kaulassa ja eräänlainen joystick-nappi, jolla saadaan aikaan kitaran rämpytysliike.

Pelissä on mukana kymmeniä musiikkimaailman tunnetuimpia vihreitä kuin myös uusia hittejä, joiden tahdissa pelaajan pitää painaa oikeita nappeja. Ruudulla pelaaja näkee kitaran kaulan, jonka päällä liukuu musiikin tahtia vievät painallukset. Pelaajan pitää siis osua oikeaan aikaan painalluksen sekä ”rämpytyksen” suhteen. Kuulostaa helpolta? Helpoimman tason kappaleet ovat lastenleikkiä, mutta eksperttitasolle siirryttäessä pelkkä reaktioaika ei enää riitä. Painalluksia on nimittäin niin paljon, että pelaajan täytyy tuntea alkuperäisen kappaleen melodia ja rytmi, jotta oikeiden nappien painaminen tulisi rytmikkäästi selkärangasta myöhästyneen reaktion sijaan.

Muut seuraavat perässä

Guitar Heroa voidaan pitää suunnannäyttäjänä, josta muut pelinkehittäjät ovat ottaneet inspiraatiota omiin musiikkiaiheisiin peleihinsä. Mm. Rock Band tuo olohuoneeseen kitaran lisäksi myös rummut sekä laulajan. Dj Hero taas tuo miksauspöytäohjaimen, jonka avulla pelaajan pitää osua oikeisiin ”mixeihin”. Myös suosiotaan hurjasti kasvattavat nettikasinot tarjoavat myös musiikkiaiheisia videoslot-pelejä joiden kautta kunnioitetaan legendaarisia artisteja. Hyvänä esimerkkinä ovat mm. Kiss- ja Megadeth-pelit. Pelien teemat kelojen symboleista aina taustamusiikkiin asti pelaaja nauttii audiovisuaalisista viittauksista bändeihin. Voit lukea nettikasinoiden tarjonnasta lisää Casinooppaassa.

Viikonloppuilta voikin siis alkaa ystävien kanssa Guitar Herolla ja päättyä uusien ystävien kanssa yökerhossa bailaamiseen vaikkapa Kissin videoslotista voitetuilla palkintorahoilla. Rytmien tahdissa on aina hauskempaa juhlia!

Suositut musiikkigenret Suomessa

Suomessa on muiden maiden kaltaisesti musiikkityylejä jokaiseen makuun. Hip hopista indieen ja jazzista rockiin, musiikki ei lopu kesken.

Rap

Koska Suomen katsotuin musiikkivideo YouTubessa on suomalaisen räppäri Cheekin ”Timantit on Ikuisia”, voidaan päätellä, että suomalaisten yksi lempimusiikkityyleistä on hip hop/rap. Tämä päätelmä on etenkin pitävä siksi, että kuusi kymmenestä YouTubessa Suomessa katsotuimmista musiikkivideosta on rap-genreä, vaikka toiseksi katsotuin onkin eteläkorealaisen Psyn ”Gentleman”.

Stara-sivustolla julkaistu artikkeli toteaa, että suomirap on tällä hetkellä suositumpaa kuin koskaan. Cheekin kaksi loppuunmyytyä stadionkeikkaa tukevat tätä väitettä vahvasti. On totta, että Suomessa on tällä hetkellä monia menestyviä hip hop- ja rapartisteja; esimerkiksi Cheek, Elastinen, Uniikki ja Juno mainitaksemme vain muutaman. Uniikki, yksi suomalaisista menestyneistä artisteista, mainitsee Staran artikkelissa, että myös Yhdysvalloissa hip hop on noussut suureen suosioon; niin sanotut pop-artistit sisällyttävät räppiä ja rap/hip hop -artisteja kappaleisiinsa. Kyseinen trendi ei siis ole vain Suomessa vallitseva, vaan vaikutteet vaalitaan Atlantin takaa.

Pop ja dance

Hip hopin ja rapin noususta huolimatta pop-musiikki on aina suomalaisten suosiossa. Muiden muassa Jenni Vartiainen on edesauttanut suomalaisen popin suosion kasvua. Yhdysvalloista tulevat myös monet popin “kuninkaalliset” Taylor Swiftistä Rihannaan ja Lady Gagasta Ariana Grandeen sekä Justin Bieberiin, joista jokainen on varmasti melko suosittu suomalaistenkin keskuudessa.

Dance-musiikista on myös tullut viime aikoina monen suomalaisen lempigenre. Julkisuuteen putkahtelee uusia dj:tä vähän väliä monista eri maista, ja vanhojen nimien kappaleita kuunnellaan ahkerasti vieläkin. Edellä mainittujen vanhojen nimien listaan kuuluu totta kai Axwell, David Guetta, Avicii, ja niin edelleen. Tällä hetkellä NRJ:n Finnish Dance Chartin ykkösenä komeilee Mark Ronsonin Uptown Funk -niminen kappale, joka varmasti pistää monet tanssivarpaat pyörimään jokaiseen ilmansuuntaan.